ihana viikonloppu

Olen saanut hetken elää melkein kuin ennen, silloin, kun olin vielä terve. Sunnuntaina se olin minä, joka jatkoi touhuamista, kun muut menivät päiväunille. Sitä ennen viikonloppuun oli mahtunut jo kaikenlaista: lattioiden laittoa, remontin jälkien siivoamista, tavaroiden laatikoista purkamista, kyläilyä, eräiden hankalien ihmissuhdeasioiden sujuvaa kohtaamista, jännittävä kävelyretki kameran kanssa erääseen paikkaan, jossa ei tulisi olla, mutta jonne haluan vielä uudelleenkin... paljon asioita ja tekemistä, jotka tavallisesti jo yksittäisinä uuvuttaisivat, mutta ei nyt. Mitä ihmettä! ehdin jo miettiä, kunnes tajusin katsoa kalenteria, kyllä, niinpä juuri, se aika kuukaudesta.

Asia vaikuttaa päivänselvältä, väsymykseni ja huonovointisuuteni on ainakin osin hormonaalista luonteeltaan, mutta mistäpä löytyisi lääkäri, joka minua uskoisi, ymmärtäisi ja haluaisi yrittää auttaa? Löytyisikö sellainen tämänviikkoisesta tapaamisesta? Nähtäväksi jää.

Sitä ennen yritän vain nauttia tästä harvinaisesta herkusta, jaksamisen ilosta, josta on vielä tänäänkin rippeitä jäljellä, vaikka huomaankin jo taas liukuvani kohti päiviä, joista uupumus täyttää yhä suuremman osan.