viestejä tuntemattomilta

Sieltä se lehahti syliini, käytettynä hankkimani kirjan sivujen välistä, viesti tuntemattomalta - jonkun toisen muisto, nyt minun muistokseni kutoutuva. Tuli lämmin olo, kuin lahjan saaneelle, ja mieli alkoi kehrätä lehden ja kirjan ympärille mahdollisia tarinoita.

Ja kirjat, tämä kyseinen ja ne kaikki muut, joita olen lehteillyt ja jotka vielä odottavat lukemista - lahjoja ja kirjeitä tuntemattomilta nekin kai oikeastaan ovat. Minua on tänä kesänä hemmoteltu, kun olen pitkän tauon jälkeen kyennyt jälleen lukemaan kirjoja. Muistin kyllä, miten suloista on uppoutua tarinoihin ja inspiroitua sanoista, mutta silti jokin minussa vastusti aluksi kovasti ajatusta kirjaan tarttumisesta silloinkin, kun se oli näkemisen puolesta jo mahdollista. Mökillä aikaa viettäessäni pakotin itseni lopulta tarttumaan runokirjaan, jota olin kanniskellut jo pitkään laukussani osaamatta kuitenkaan syventyä siihen - eikä muuta sitten tarvittukaan, löytääkseni jälleen lukemisen ilon, ja mikä ihaninta, häivähdyksiä siitä minästa, joka joskus olin, utelias ja innostuva. Ehkä tuo minä ei ole vielä kokonaan kuollut. Kaupunkiin palattuani kiirehdin kirjaston runohyllylle lainaamaan lisää luettavaa ja samoin omasta kirjahyllystämme kaivelin esiin niteitä, jotka olin pimeämmällä kaudellani hankkinut odottamaan sitä päivää, kun kykenisin jälleen lukemaan. Olen ollut viime aikoina liian väsynyt ja solmussa kirjoittamaan itse mitään tai muutenkaan aloittamaan asioita, mutta näillä sanoilla ja tarinoilla, lahjaksi saaduilla, olen nyt jaksanut ruokkia itseäni ja mieltäni. Lukeminen on tuottanut monia onnen ja oivalluksen hetkiä. Omien sanojen ja ajatusten aikakin tulee myöhemmin.