Tämänviikkoisella lääkärireissulla se sitten varmistui: hoidostani ei tällä hetkellä vastaa oikein kukaan. Kukaan "hoitavista" lääkäreistä ei myöskään oikein tiedä, miksi syön kaikkia niitä lääkkeitä mitä syön ja mitä niiden suhteen pitäisi tehdä. Voi herramunjee. Miten tällaista voi tapahtua? Miten ihmiselle voidaan syöttää niinkin vahvoja lääkkeitä kuin sytostaatteja ilman, että kukaan on tietoinen siitä, miten hoidossa on syytä edetä, ja että kukaan ottaa vastuuta hoidosta? Ja miten on mahdollista, että hoidon ideaa ja suunnitelmaa ei löydy ylös kirjattuna mistään vanhoista potilaspapereistani? Tieto on ilmeisesti ainoastaan minua aiemmin hoitaneen, jolla ei ole enää sidoksia hoitooni, lääkärin muistin sopukoissa, jos sielläkään.
Että nyt sitten odotellaan, että löytyiskö sitä tietoa sieltä muistin syövereistä, ja sitten kirjoitellaan taas kirjeitä sairaalasta toiseen siinä toivossa, että jonkun vastuuntunto heräisi... Tällaista menoa kahdessa suuressa yliopistosairaalassa vuonna 2010. Eihän tätä varmaan usko kukaan. En minäkään haluaisi, onhan tämä vain pahaa unta?
perjantai 22. lokakuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei ole todellista. Mitä ihmettä täällä tapahtuu??
VastaaPoistaMä olen hurjan pahoillani sun tilanteesta!
VastaaPoistaOn todella kummallista ettei kukaan ota hoitovastuuta. Oliskohan laissa määritelty mitään tällaisen asian suhteen?
Ootko ollut yhteydessä potilasasiamieheen?
Voimia!!!
-Helmi
Jep, tätä on todellisuus, kun sairastaa tautia, jolle ei ole saatu varmaa diagnoosia, ja jonka ykkösvaihtoehtodiagnoosi on eräs harvinainen sairaus, jonka hoidosta ei juuri ole meidän maassamme tietoa.
VastaaPoistaJa sitten kun mukaan soppaan lisätään kaupungin/sairaalan vaihto ja tiedonvälityksen puutteet ym., niin...
Mutta kyllähän asiat ja hoito saataisiin silti piru vie järjestettyä, jos halua olisi! Aikaa, paneutumista, vastuuntuntoa ja epävarmuuden sietokykyähän se vain tällaisen potilaan hoito lääkäreiltäkin vaatii, ja näitä ei nyt sitten oikein tunnu löytyvän.
--Joo Helmi, on tässä tullut mietittyä ja lueskeltua noita laki- ja potilasasiamiesjuttujakin jo, odottelen vielä viimeviikkoisen lekurireissun sairauskertomustekstiä, toisen lääkärini reaktiota siihen ja tämän tulevan viikon lääkärireissua ja mietin sitten sen pohjalta, mikä on tilanne ja miten edetä. Ilmoittauduin jopa yhdelle työväenopiston kohta alkavalle kurssille, jossa käsitellään potilaan asemaa ja oikeuksia (heh, kyllä tää sairastaminen työstä käy..!), joten pois alta, risut ja männynkävyt, täältä tullaan! ;)
Kiitos teille Sanna ja Helmi mukanaelämisestä.