Tulin kokeilemaan, olisiko jo jotain sanottavaa, mutta hiljaista on. Ehkä olen muuttumassa sen naisen, josta Kristiina Wallin kirjoitti eräässä runossaan ja jonka nimeä en nyt muista, kaltaiseksi - hän lopulta hukkasi sanat ja kirjoi ajatuksensa ja tunteensa kankaalle. Minä terapoin itseäni langoin ja puikoin. Neulon venyvälle ja sanattomalle odotukselle muotoa, teen siitä siedettävämpää.
Jaa oli minulla sentään jotain jaettavaakin. Ilmoittauduin Sannan läskileirille tarkoituksena hankkiutua eroon kortisonikiloistani. Kaksi on jo kadonnut. Tekisi mieli valehdella, että liikunnalla ja kevyellä ruokavaliolla ne ovat lähteneet, mutta todellisuudessa en ole vain jaksanut laittaa ruokaa ja syödä. Veriarvotkin ovat tällä hetkellä persiillään, joten syytä olisi jaksaa. Hyi minua.
Lähdenkin tästä laittamaan kantarellipastaa.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jeee :) Läskileiri rules! Vaikkakin nimi on tosi ruma, mutta mutta. Tosi asia se ainakin meikäläisellä on.
VastaaPoistaMuista kuitenkin syödä hyvin, kanttarellipasta kuullostaa hyvältä. Nam :) Muuten tulee ihan möksö-olo, jos ei syö kunnolla, eikä saa kehon tarttemia aineksia!
Viikonloppuja
Aina ei tarvitse olla sanottavaa eikä varsinkaan kirjoitettavaa...
VastaaPoistaHiljaisuus on joskus jopa terapeuttista!
Mutta muista, että me olemme täällä odottamassa :).
-Helmi
Kiitos vastakaiuista ihanat.
VastaaPoistaTotta puhut Sanna, nälässä oleminen ei johda mihinkään hyvään vaan pitää muistaa syödä, järkevästi. Sullahan olikin vissiin lähtenyt "leiri" käyntiin IHAN KIVASTI..! :)Mahtavaa, ja tsemiä jatkoonkin!
Helmi, kiitos. :) Ja kyllä, toisinaan hiljaisuus on ihanaa ja terapeuttista. Mulla vain on nyt sellainen tilanne, että hiljaisuus tuntuu jatkuvan jotenkin liian pitkään, ja tarkoitan ennen muuta sellaista hiljaisuutta, että kaikki omat ajatukset tuntuvat jäävän jotenkin hahmottomiksi ja puolitiehen, koska en saa niitä mitenkään sanallistettua - mulle kun kirjoittaminen tuntuu toimivan ajattelun apuvälineenä, jota ilman en edes tiedä, mitä tunnen tai ajattelen. En huolestu kovasti, jos mulla ei ole sanoja jaettavaksi asti, mutta jos niitä ei synny edes yksityisen päiväkirjan sivuille, niin silloin alkaa olla aika valju olo...